Marja-Leena

Hei olen Marja-Leena Pietarinen ja näillä sivuilla pääset tutustumaan pieneen bostoni laumaamme. Kasvatan bostoninterrierejä kotioloissa mieheni Jukan kanssa täällä Kintaudella. Kotimme sijaitsee Keski-Suomessa luonnonläheisellä omakotialueella.
Koiramme ovat meille perheenjäseniä ja rakkaita lemmikkejämme.

Rotuna bostoninterrieri on niin lähtemättömästi vallannut sydämeni, sillä jo lapsuudenkodissani 1965 oli bostonityttö PIPSA. Ensimmäisen yhteisen bostonin, ONNI-pojan saimme 1997 ja seuraava poika, TOIVO tulikin taloon jo 2000. Pitihän taloon saada myös tyttö ja ILONA tuli Ranskasta 2003 ja siitä se kasvatustyö pikkuhiljaa alkoi.

Kaikki jalostukseen käyttämäni koirat ovat silmä- ja polvitarkastettu ja ovat käyneet näyttelyissä. Olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen Suomen Kennelliittoon ja olen jäsenenä Suomen Kääpiökoirayhdistyksessä sekä Keski-Suomen Kennelkerhossa. Pennut kasvatetaan kotioloissa toisten koirien kanssa ja pentuja syntyy noin 1-2 pentuetta vuodessa.

Olet tervetullut tutustumaan koiriimme/ kenneliimme ja juttelmaan pennun hankintaan liittyvistä asioista.

Pispsan kanssa Lehtisaaressa 1968
Pispsan kanssa Lehtisaaressa 1968

Pekkalanmaki